Juojärvi

Pinta-ala, km²220
Tilavuus, km³1.97
Keskisyvyys, m8.9
Maksimisyvyys, m51
Saaria, kpl833
Rantaviivaa, km718
Valuma-alue yhteensä, km²2074
Valuma-alueesta vesialuetta, %22
Lähivaluma-alue, km²736
Teoreettinen viipymä, v2.9
Säännöstely alkoi vuonna1963
Säännöstelyn vaihteluväli, m0.65
Keskivirtaama Palokki, m³/s21
Keskialivirtaama Palokki, m³/s0
Keskiylivirtaama Palokki, m³/s48
Ekologisen tilan luokkaErinomainen
Kokonaisfosforipitoisuus, mg/m³4.6*
a-klorofyllipitoisuus, mg/m³3.9*
Väriluku, mg Pt/l33*
Näkösyvyys, m4.2*

*Juojärven ekologisessa tilan arvioinnissa käytetyt arvot

Suojelualueet:

  • Juojärven saariston Natura-alue (Tuusniemi)
  • Yksityisiä luonnonsuojelualueita ja rantojensuojelukohteita mm. Kojanniemessä, Luutsalossa, Varislahdessa, Maljasalmella, Viuruniemessä ja Juurikkaselällä
  • Viurusuo

Historialliset rajat:

  • Täyssinän rauhan (1595) rajamerkit: Kortesalmi, Luutsalon itärannan rajakivi, Jäätsalon itäranta, Ohtaansalmi

Muinaisjärvi

Viimeisen jääkauden mannerjäätikkö suli Juojärven kohdalta noin 9 200 eKr. ja maat paljastuivat Baltian Jääjärven alta melko pian tämän jälkeen noin 10000 vuotta sitten. Keskelle järviallasta mannerjää jätti sulaessaan pitkittäisharjumuodostuman, josta muodostuivat mm. Jäätsalon saaren harjanteet ja Laitosaari. Tälle maa- ja kallioperälle kehittyivät seuraavina vuosituhansina pohjoisen havumetsän elinympäristöt niille luonteenomaisine kasveineen ja eläimineen.

Juojärvi poikkeaa vaikkapa Saimaasta siinä, että sen veden pinnan asema, 101 metriä merenpinnasta, ei tänä päivänä kovin paljon poikkea siitä tasosta, missä se oli jo lähes 10 000 vuotta sitten. Korkeimmillaan järven pinta oli 4 800 eKr., noin 104 metriä merenpinnasta. Tuohon saakka vedet laskivat pohjoiseen ja sen jälkeen lasku-uoma purkautui etelään, todennäköisesti Varistaipaleen kohdalle. Järvi oli siis jo kivikauden ihmisille lähes samanmuotoinen ja rannoiltaan sellainen kuin mekin sen tunnemme. Esihistoriallisia rantasidonnaisia muinaisjäännöksiä Juojärven ympäristössä esiintyy järven nykyisestä rantaviivasta noin kahdeksan metrin korkeustasolle asti.

Jääkauden jälkeisellä preboreaalikaudella (8000 – 6800 eKr.) metsät olivat koivuvaltaisia, mutta sekapuuna kasvoi myös mäntyä, kuusta ja harmaaleppää. Tämän kauden loppuun mennessä, eli siis noin 9000 vuotta sitten, saapui jo pääosa metsien, soiden, vesien ja rantojen nykyisestä valtalajistosta. Boreaalikaudella (6800 – 5500 eKr.), joka vastaa Itämeren kehityshistoriassa Ancylus-järven aikaa, metsät muuttuivat mäntyvaltaisiksi. Ilmasto oli kuivan lämmin ja ainakin lievästi mantereinen. Silloin kasvien vaellusta tapahtui Juojärven alueelle ensi sijassa kaakosta ja etelästä, Aunuksen ja Karjalan kannaksen kautta.

Boreaalikauden jälkipuolelta ja Litorina-ajan alkupuoliskolta, atlanttiselta kaudelta (5500 – 2500 eKr.), peräisin olevat subfossiililöydöt osoittavat, että monen eteläisen kasvilajin levinneisyysalue ulottui tuolloin paljon pohjoisemmaksi kuin nykyään. Atlanttisella kaudella nykyiset metsäkasvillisuuden vyöhykkeet olivat siirtyneet noin yhden vyöhykkeen verran nykyistä pohjoisemmaksi. Juojärven metsäkasvillisuus vastasi siten nykyisin Helsingistä Poriin ulottuvan ilmastovyöhykkeen luonnontilaista metsäkasvillisuutta. Soistuminen, joka kuivalla boreaalikaudella lähes pysähtyi, pääsi vauhtiin. Atlanttisella kaudella metsät olivat Juojärven alueella nykyistä lehtipuuvaltaisempia, koivua sekä harmaa- ja tervaleppää oli runsaasti, myös haapaa, lehmusta, vaahteraa, jalavaa, pähkinäpensasta ja tammeakin esiintyi. Kuusta kasvoi jo tuolloin paikka paikoin, vaikka kuusi puuttuikin vielä Länsi-Suomesta.

Litorina-meren loppuvaiheen aikana, subboreaalikaudella (2500 – 500 eKr.), jalot lehtipuut ja tervaleppä taantuivat, mänty ja erityisesti kuusi alkoi voittaa alaa. Tällöin on mm. Juojärven Laitasaaressa, Jäätsalon etelärannalla ja Tuusniemellä ollut kivikautisten ihmisten asuinpaikkoja. Huomattavin ja tihein kivikautinen asutus oli alueella kampakeramiikan aikana (2 300 – 2 000 eKr.).

Subatlanttisena kautena (500 eKr. lähtien) kangasmetsä- ja suokasvillisuuden valta on yhä kasvanut. Kuusesta on tullut tuoreiden kankaiden ja korpien valtapuu. Soistuminen on saanut yhä suuremmat mitat.

Laitasaaren (Viuruniemi) kivikautiselta asuinpaikalta on löydetty runsaasti tyypillisen kampakeramiikan varhaisempaa vaihetta edustavaa keramiikkaa, jonka sidonta-aineena on käytetty asbestia. Asbestin käyttö lienee varhaisinta juuri tällä alueella. Samoin on löydetty muutama pala kuoppakeramiikkaa sekä hiotun kivilajiesineen katkelma, kvartsi-iskoksia ja palaneita luunsiruja.

Talvella 2013 löydettiin Luutsalon läntisimmän niemekkeen rantakalliosta, Kuhakiven läheltä kivikautinen maalaus, jossa oli kuvattu hirvieläin ja ihminen. Pari vuotta myöhemmin sukeltajat löysivät samalta seudulta järven pohjasta 12 metrin syvyydestä hiotun kiviterän.

Kivikauden ihmiset asuivat pääosin kodissa ja kalastuksella oli suuri osuus ravinnon hankinnassa. Seudun kivikautisilta asuinpaikoilta on löydetty myös mm. kourutalttoja, erityyppisiä tasatalttoja, kivikirveitä, kehdonjalaksen muotoisia kuokkia ja pyöreä reikänuija. Monet esineet on tehty Äänisen viheriäliuskeesta, mikä ilmentää seudulla asuvien kivikauden ihmisten yhteyksiä Äänisen seuduille. Kampakeraamisen ajan ihminen hautasi vainajansa punamullalla varustettuun hautakuoppaan. Punaisella värillä ilmeisesti katsottiin olevan tekemistä elämän jatkuvuuden kanssa.

Pronssikaudelta (Itä-Suomessa 200 eKr.-100 jKr.) tai rautakauden (n. 100 jKr.-1300 jKr.) varhaisemmalta ajalta ei Juojärven alueelta ole löytynyt muinaisjäännöksiä, jotka osoittaisivat ihmisen asuneen pysyvästi alueella.